Äänes Kotkas

Lontoo saattoi jäädä väliin, mutta korvaavaa ohjelmaa järjestyi: kävi kutsu keikalle Kotkaan. Yksi tuhkapilvihän ei riitä tyrehdyttämään kirjallisten rientojemme villinä virtaavaa vuota! Nyt sain tosin matkustaa ilman Johannaa, mutta seuraa riitti Särön väestä. Peräti yksitoista runoilijaa matkasi tiistai-illaksi Kotkankadun Albertin perinteiseen Runoklubiin lukemaan tuoreita tekstejään.

Muistan käyneeni Kotkassa kahdesti aiemmin. Ensimmäinen kerta oli reilut 30 vuotta sitten, kun Rovaniemen musiikkiluokkien kuoro osallistui nuorison taidetapahtumaan. Majoitus oli koululuokan lattialla. Toinen kerta on tuoreempi, päiväretki, jolta muistan lähinnä kaloja lasikodeissaan. Tämä kolmas kerta oli kaikin puolin iloinen sattumus. Kapakka oli täynnänsä väkeä, yhtään istumapaikkaa ei jäänyt eikä juuri seisomapaikkojakaan, kun kotkalaiset kokoontuivat kuuntelemaan uutta runoutta.

Jokaiselle esiintyjälle oli ruhtinaalliset kymmenkunta minuuttia aikaa. Siinä ehtii kyntää runon sarkaa jo ihan kunnolla. Luin makupaloja elokuussa ilmestyvästä Ääneksestä ja yhden pätkän Idiootin valinnastakin, tekstini kun tuppaavat loikkimaan lajirajojen ylitse.

Tunnustan pitäväni runojen lukemisesta. Se ehkä kaikista julkisesti harjoitettavista kontaktinottoaktiviteeteista tulee lähimmäksi liedpianismia, entisen elämäni suurta rakkautta. Tempojen, painotusten ja sävyjen leikki tuottaa minulle suurta iloa. Toivon ehtiväni treenata lajia lisää.

Ilmestymätöntä kässäriä kun nyt hypistelin, tuntui mukavalta huomata, että puhe kirjojen nopeasta kuolemasta on ainakin osin liioiteltua. Tottahan on, että syksyllä ilmestyneiden romaanien aikaansaama esiintymisrumba alkaa olla rauhoittumaan päin, mutta ilahduttavan usein kuulumisia kirjasta kuitenkin vielä saa. Tuoreimpana kantautui korviini nosto Kauneus & Terveys -lehdessä, mikä sai pääni suistumaan työn alla olevan kässärin takomisesta markkinointiraiteelle: Idiootin valintahan on mitä ilmeisin äitienpäiväkirja. - Olemme Johannan kanssa pyrkineet pitämään kirkkaana mielessä prioriteetin numero yksi, kirjoittamisen, mutta samalla hakeneet selväjärkistä ja kaikin puolin konkreettista suhtautumistapaa markkinointiin, siis tällaiseen tekijälähtöiseen rummutukseen - asia sinänsähän on kustantajan tontilla. Ja nyt minusta on alkanut vähän kerrassaan tuntua, että emme ole pöhkömmin onnistuneet. On niin mukava huomata aivan satunnaisissa yhteyksissä, että meillä on jo lukijakunta. Sitä ei lasketa vielä sadoissa tuhansissa, mutta se on olemassa ja voi hyvin. Lukijamme, kiitos!

Valokuva: Veera Antsalo