Olen parhaillaan leikkaamassa salottisipuleita sienitaytteisten (pyydan anteeksi skandipuutetta, olen kylla kotona, mutta ulukomaalaisella koneella) tuulihattujen sisalle, kun iski pakottava sanan sanomisen tarve. Niin lempeita kuin salottien pitaisi ollakin, saavat ne minut hitusen kyynelehtimaan. Mielessa pyorii myos G. Grassin sipulien kuorinta, mista voi puolestaan seurata vain syva kiitollisuus siita, ettei oma sydankapyseni ole joutunut viettamaan nuoruuttaan samoissa merkeissa kuin ylioppilaat 70 vuotta sitten. Joka ajalla on toki omat haasteensa, tallakin ja suuret, mutta ei menna siihen. Juuri nyt en nimittain millaan haluaisi vaikuttaa kukkahattuaidilta, joka on tietavinaan, mika jalkikasvua odottaa.
Vaikka tuhkapilvi taannoin esti Johannan ja minun matkan Lontooseen, se ei sentaan saanut juhlamekkoani uhriksi. Se expat, jonka piti olla isantamme, muutti viikko sitten Suomeen. Muuttokuorma, muassaan minun ylioppilasjuhlamekkoni, saapui eilen. Olen iloinen! Silti luulen, etta huomenna saattaa silma kostua ennen kuin olen ensimmaisenkaan sipulin kanssa tekemisissa.
Tuulihatut, puhe ja imurointi. Niihin pitaisi osata nyt keskittya. Runokokoelma tuli viimein oikoluetuksi toissapaivana. On juhlan aika!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
0 kommenttia:
Lähetä kommentti