Edustaako teos "nykyhetken internet-taustaista runoutta" jos käsikirjoitus on lähetetty kustantajalle sähköpostitse? - Joskus kirjailija joutuu miettimään paitsi vaikeita, myös mielettömiä kysymyksiä. Kerron, miksi.
Meille kaikille taitaa silloin tällöin sattua eteen työtehtäviä, joista olisimme voineet suoriutua paremminkin. Nyt tällaisen inhan tehtävän eteen on joutunut Savon Sanomien kriitikko, joka rakentaa arvionsa sen minulle - öö niinku siis tota tekijälle - täysin käsittämättömän oletuksen varaan, että runokokoelmani Äänes edustaisi yllä mainittua "nykyhetken internet-taustaista runoutta".
Ymmärrän kyllä, mistä arvaus on voinut syntyä: on googletettu ja törmätty esikoisromaanini kerronnalliseen ratkaisuun tai muutamaan runooni nokturno.orgin sivuilla. Riittääkö "nykyhetken internet-taustaiseksi runoudeksi" siis se, että runo makaa näytillä nykyhetkellä internetissä tai että ihminen on osoittanut osaavansa käyttää nettiä? Minä olen luullut ihan toisin.
Minusta kriitikon tehtävä on palvelutehtävä. Perinteisesti on ajateltu, että palveluammatteihin sisältyy jonkinlainen vastuu palvelun oikeasta tai edes käypäisestä suorittamisesta. Ehkä ajat ovat muuttuneet ja minä olen pudoksissa kärryiltä, mutta äkkiä ajatellen tuntuisi jotain olevan vialla, jos runot, joista yksikään ei yhdenkään sanansa osalta ole millään muulla tavalla kiinni nettiavaruudessa kuin kustantajan ja graafikon sähköpostin täytteenä, voidaan nimetä "nykyhetken internet-taustaiseksi runoudeksi" ja arvostella tuolta pohjalta. Yhtä oikeutetusti minä voisin lausua, että Hannu Waaralan kirjoitukset muodostavat ikävän suppean ensyklopedian. Jos lausuisin, tulisin paljastaneeksi, että en ole ymmärtänyt, mitä on kirjoitettu.
"Nykyhetken internet-taustaisessa runoudessa" on paljon loistavaa kirjallisuutta. Äänes ei kuulu tuohon joukkoon. Ääneksen tausta on hyvin vanhanaikaisesti ja epäkokeilevasti minun oma pääni ja minun omassa päässäni. No, hakukone sekin. Sille en valitettavasti mahda mitään, että joka makuun moinen päänsisäinen huojunta ei tarjoa riittävän kiinteää perustaa runouden olemiselle, mutta lupaan huolestua objektiivisen korrelaattini tilasta heti huomenna. Sitä ennen katson velvollisuudekseni paljastaa lukijoille, että Äänes ei ole nykyhetken internet-taustaista runoutta. Ettei tule ikäviä pettymyksiä nettirunouden ystäville.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
6 kommenttia:
Marjo, luin tuon hyvin lyhyen "kritiikin".
Tämmöisiin sitä joudutaan kun kritiikki ajetaan alas lehdistä. Ei tämän jutun kirjoittaja ole ammattikriitikko.
Sellaisia on kyllä Suomessakin, ihan opiskelleitakin. Mutta kyllä heidät on ajat sitten poistettu lehdistä. Tuommoiset lyhyet haukahdukset eivät ole siis kritiikkiä, joten jätä se omaan arvoonsa.
Tosin en tiedä onko enää missään muunlaisia olemassakaan,
t.
nimim.
poispotkittu kriitikko
Jep, Ripsa, olen kovapintainen tyhmienkin kritiikkien suhteen, mutta silkkaa faktojen vääristelyä on turha sietää. Siksi yo. oikaisu kriitikon "tuoteselosteeseen". - Mutta toivo ei ole mennyttä: arvostan suuresti sitä paneutumisen määrää, jonka nuori kriitikko Erkka Mykkänen oli nähnyt tarpeelliseksi voidakseen kirjoittaa eilisessä Hesarissa ilmestyneen kritiikin. Tuollainen teksti kunnioittaa niin lukijaa, kirjailijaa kuin myös - ja tämä ehkä ammatillisen jatkon kannalta tärkeimpänä - kriitikkoa itseään.
hei, minäkin suutuin tuosta arvostelusta - tosin eri syystä kuin sinä, Marjo. Sinun syysi on kyllä erittäin oikeutettu, on aina yhtä harmillista nähdä kun runoteokset uppoavat jonkun kriitikoiden keksimän rakennelman alle. Ihmeen paljon sitä sattuu nykyään.
Mutta tässä oma kommenttini Waaralan tekstiin:
http://luutii.blogspot.com/2010/09/tyly-objektiivinen-korrelaatti.html
Kiitos, Maaria, linkistä ja sen takaa avautuvasta kiinnostavasti postauksestasi. En ollut itse jaksanut kaivaa Eliotin ajatusta esille, vaikka objektiivinen korrelaatti jäi minunkin haaviini törröttämään. Päätin, etten kaikesta suutu yhdellä kertaa, ja naureskelin vain räkäisesti. Onneksi on ansiokkaastikin kirjoitettu, ensin Hesarissa ja aivan tuoreesti Parnassossa.
Se Karri Kokon kritiikki Parnassossa kyllä selkeästi pelastaa tilannetta, hyvä kirjoituskin se oli sinänsä. En ole tosiaan lukenut kirjaasi, ja siksi kritiikkien lukeminen oli kiinnostavaa. Erityisen kiinnostavaa siinä on se, että nämä kaikki kolme arvostelua olivat niin erilaisia, että jos tekisin arvostelun kirjastasi, siitä tulisi varmasti vielä neljännenlainen. Tämä tuntui olevan lähinnä Waaralan poeettis-esteettinen kaapistatulo, jolla ei ole oikeastaan mitään tekemistä teoksesi kanssa, harmi vaan Äänes oli se ns. hyvä tekosyy tuolle aivotuhnulle.
Hannu Waaralaa en tunne, enkä osaa edes arvata minkä ikäinen tai millä koulutuksella varustettu on moinen kirjoittaja, mutta sääliksi käy. Nyt tuo aivotuhnu on julkaistu myös Keskisuomalaisessa, mikä melkein saa minut uskomaan, että kritiikki tosiaan on kriisissä. Mutta onneksi toisenlaisiakin signaaleja on.
Lähetä kommentti