Luin viikonlopun Hesarista kaaviota Suomen kirjallisuusmaailman kytköksistä ja kiemuroista ja järkytyin, kun tajusin, että minähän en tunne ketään. Kohtaloni on täten sinetöity: en tule saamaan enää yhtään kritiikkiä, en apurahoja, en esiintymispyyntöjä, kapakassa kukaan ei kutsu minua pöytäänsä, kuppikuntaansa eikä järjestönsä puolisalaiseen alajaokseen.
Katsoin suruissani televisiosta U2:sta ja ajattelin, että jospa tuntisin edes Bonon! Vaikka Bono on jo ukko enemmän rokkikukko ja jotkut naureskelevat hänelle, minätyttö se voisin lentää perheineni suoraan Pirkkalasta Ryanairilla viikonloppuksi hänen huvilalleen Wicklowhin, jutella lastenkasvatuksesta ja nälänhädistä, parantaa maailmaa. Siinä jäisivät kirjalliset suhdeverkostot toiseksi, kun minätyttö heittäisin aina sopivaan väliin, että niin kuin Bono sanoi tai niin kuin me juuri juteltiin Bonon kanssa.
Sitten ajatus lipsahti ääneen: "Haluaisin tuntea Bonon!" ja puolisoni katseesta ymmärsin heti, että kaikkia ajatuksenpuolikkaita ei kannata sanoa ääneen. Kaikkia ajatuksenpuolikkaat eivät ansaitse edes tulla ajatelluiksi loppuun.
Rauhotuin ja totesin, että olenhan tähänkin asti saanut kritiikkejä, apurahoja, esiintymispyyntöjä ja jos kävisin kapakassa, luultavasti päätyisin ennen pitkää johonkin porukkaankin. Ajattelin toisen kerran ja muistin myös kaiken sen, mikä kaaviosta puuttui, kuten Suomi pääkaupunkiseudun ulkopuolella ja kirjailijat eli ne alkutuottajat, joiden työn ympärille verkostot virittyvät.
Siellä jossain, vallan verkoistoissa näkymättömän ryhmän laitamilla, kökötän minäkin ja kirjoitan toista romaania. Bonoineni tai bonoitta.
--
Valokuva: Johanna Hulkko
Tekstit
3 kommenttia:
Minä olen alkutuottajan, pienviljelijäisoäidin, tyttären tytär ja tämä sananviljely on kivaa koska se kasvaa ihan siitä alkuperäisestä.
Cultura (lat.)= viljellä.
Hyvä osa sinulla on Johanna, niin on minullakin!
Ei me olla apinoita (laulaen)
En tunne Bonoa enkä apinoita, mutta juuri apinat tulivat kirjoituksestasi mieleen, Johanna. Apinanhan tuntevat kaikki, mutta apina ei ketään. Oletko tullut ajatelleeksi, että on täysin mahdollista, että sinä et tosiaan tunne ketään, mutta kaikki, kaikki tuntevat sinut etkä vain huomaa. Saatat siis olla apina - minkä mahdollisuuden kylläkin kumoan tämän kappaleen alussa kun ilmoitan, etten tunne apinoita. Tunnen sinut, joten et voi olla apina. Oletko nyt iloinen, että tunnet minut, yksilön, jonka selvästi on kannattanut istua logiikan jatkokurssilla ja joka siltikään ei ehkä/välttämättä/toistaiseksi ole apina?
Bono-bonot ovat kuuluisia siitä että ne eivät make war but love.
Semmoinen näytelmä kuin Berliini järjestyksen kourissa (Helsingin kaupunginteatteri 1970, tekivät musiikista älppärin, joka on upea) ottaa myös kantaa apinallisuuteen:
Apina on kuin ihminen
vain pienempi.
Ja vääräsäärisempi.
Kun hän käyttäytyy
siivosti ja tottelee,
niin kaikki käy parhain päin.
Ei kauankaan sitten me olimme apinoita,
mutta nyt meistä on tullut ihmisiä!
Lähetä kommentti