Vuosi sitten kirjoitin
joulufaktion muun muassa siitä, kuinka kustantaja kapaloi esikoiskirjailijan ja laittaa tämän seimeen lepäämään muiden aasien kanssa. Tänä vuonna en veny moiseen lennokkuuteen. Reaalielämä, mitä se lieneekin, vaatii nyt kaikki paukkuni. Minulle on nimittäin muutosten syksyn jälkeen luvassa muuttojoulu: Vielä kaksi päivää edistän suomalaisen nykymusiikin asiaa
Fimicissä, mutta sen jälkeen pakkaan munaset ja kanaset samaan koriin ja loikkaan tyystin kirjallisuuden palvelukseen. Minusta tulee sanataiteen läänintaiteilija Pohjois-Savoon.
Olen hankkiutunut eroon vanhasta kodistani, hankkinut uuden ja saanut jo muutaman laatikonkin pakattua. Välipäivinä siirrän itseni ja koirani uusiin kuvioihin. Miettikää sitä. Minäkin mietin. Siinä ohessa yritän pakata kässärit ja tietokoneet niin, että mikään ei katoa lopullisesti. Itse asiassa haluan löytää työn alla olevan tekstini pakaasien joukosta hyvinkin pian, sillä läänintaiteilijuus merkitsee kirjallisuuden edistämisen ohella myös ihastuttavaa mahdollisuutta uppoutua oman tekstin tuottamiseen - ja tuo aika on kallisarvoista.
Syytän siis roudauksen uuvuttavuutta turvautuessani uuden joulutarinan sijasta jo kertaalleen kirjoitettuun tekstiin. Seuraava runo on tänä syksynä ilmestyneen
Äänes-kokoelmani sivulta 67. Näin sanoen, tyytyväiseen mutta hitusen myös melankoliseen ääneen, toivotan jokaiselle lukijalle hyvää ja rauhallista joulua:
Läpäistä yksi yksinäinen joulu suurin kunniamerkein juhlallisuuksista riippumatta
Pelastajat torjua ponnekkaasti ja jouluna voida jo avata ovi
Kukaan ei tule; ketään ei kaivata vain lunta ja tuoreita kumpuja
Ulkoilla kerran villasukat ylhäällä, saappaat lämpiminä kun kerran saa olla yks
Tekstit
