Kirjoitan kuin kahjo, tekemistä on loputtomasti. Kässärin dramaturgia kitisee liitoksissaan, kieli kaipaa korjaajaa, logiikka ontuu ja minä linkutan perässä. Aikatauluissa on se hyvä puoli, että minä osaan pitää ne. Tämä valmistuu joskus.
On kai talvi, mutta en ole käynyt ulkona viikkoihin. Kuntoani hoidan soutamalla työmatkat: kymmenen askelta alas portaita on vaihtunut viideksi kilometriksi airoissa. Soutaminen pitää hartiat kunnossa, ja mikä omituisinta, myös ranteet ja sormet. Liikkeen monotonisuus kiihdyttää aivot kirjoittamaan. Kun pääsen kotirantaan, on kiire kirjata syntyneet ajatukset ylös ennen kuin ne karkaavat.
Tekstin tapahtumat sijoittuvat kolmeen paikkaan, joista yhteen kaipaan kuristavasti. Jos voisin siirtää nykyisen elämäni ja ihmiset Ouluun, tekisin taikatempun heti. Huomaan olevani keski-ikäisempi kuin koskaan ja omien valintojeni takia luultavasti loppuikäni jumissa etelässä. On siinäkin kohtalo, päätyä kaupunkiin nimeltään Nokia.
Kirjoittaessani kuuntelen Jukka Takaloa Haukiputtaalta. Tästä kappaleesta saattoi löytyä kässärille jopa nimi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
8 kommenttia:
Sukulaislikka juuri muutti Nokialle. Kehui että on halvempi kuin Tampere.
Varmaan ilma jotenkin vaihtuu ohuemmaksi ja kuultavammaksi Tampereelta Nokialle, en minä muuten sitä hinnanmuutosta käsitä.
Lohdullista, että joku muukin kaihoaa paikkaa! Minulla se on Pori, Tampereelle olen jäänyt keski-ikäistymään. Oulussa ja Porissa on molemmissa tärkeänä miljööelementtinä meri. Minä kaipaan sen lisäksi jokia ja latuskoita pinnanmuotoja, peltoja, sitä että näkee vaivatta kauas. Siihen lisäksi vielä ihmisiä, murretta ja jotakin, mitä ei voi sanoina ilmaista.
Nappasin soutuvinkin talteen (vaikka oma vene varastettiin). Laajentuneet niskajumit täälläkin.
Ripsa: Tiedä siitä halpuudesta muuten kuin asumisen suhteen. Tai ehkä on vähemmän houkutteita :)
Katja: Meri, se meri! Ja lattanuus! Ja hienosti sanoit: jotakin, mitä ei voi sanoina ilmaista. Se on ehkä se mikä siellä on kotia. Ps. Kirjasi on varauksessa kirjastosta!
Johanna,
kerropas liittyykö tuo avaruusolio, joka nähtävästi voimistelee, jollain lailla mereen ja lakeuteen?
Minä asun myös meren lähellä. Täällä tuulee melkein aina.
Ei liity, mutta kaupunki sen takana liittyy.
Lueksin juuri Kaltiota. Minusta se on mainio lehti. Siellä on melkein mitä vain ja kelle tahansa. Mutta sun kirjasta en ole huomannut vielä juttua. Ei siellä ole kyllä juttua munkaan kirjasta. Eikä edes Katjan kirjasta.
Jotakin pitäisi tehdä, mutta mitä.
Minäkin arvostan Kaltiota kovasti. Meistä oli Marjon kanssa yhteishaastasttelu numerossa 6/2009.
Vielä viikko, puolitoista sitten olin niin vanhan kodin ikävissä, etten kyennyt kommentoimaan tähän ketjuun mitään. Sitten tapahtui jokin taikaniksahdus ja yhtäkkiä olen kotiutunut Savon sydämeen ja ylettömän iloinen siitä ja kaikesta. Ei mulla tässä oikeastaan mitään erityisempää pointtia nytkään ole. Maisemat muuttuvat, ihminen sopeutuu. Ihmeellinen elämä.
Lähetä kommentti