Kustannussopimus on tehty, romaani ilmestyy syksyllä. Sen nimeksi tulee Jostakin kotoisin. Myös Tammenlehti on ilmestynyt (s. 16).
Olen selvinnyt toisen romaanin kirjoittamisesta pahemmitta kriiseittä. Alkuvaiheessa kyllä tuntui, etten saa tekstiä millään vastaamaan näkyäni. Kustannustoimittajan kommentit paljastivat rivien väleissä, että en ollut osannut vielä lainkaan viestiä sitä, mihin olen matkalla. Tämä taideteos keväisessä Berliinissä muistutti minua elävästi romaanin ensimmäisistä versioista.
Pala palalta ja sana sanalta teksti kuitenkin kehräytyi kasaan. Nyt viilailen tuotostani ja kiukuttelen mielessäni kustannustoimittajalle, joka on raivostuttavan tarkka. Ja aivan samanaikaisesti tietysti kiitän tähtiäni hänestä: onneksi hän on niin tarkka, kun itse en selvästikään osaa olla.
--
Valokuva: Johanna Hulkko
6 kommenttia:
Lämpimät onnittelut ja kiitos blogistanne, joka on mielenkiintoisesti kertonut kirjoittamisesta, sen tuskista ja iloista.
Kiitos, Helvi, sekä onnitteluista että blogin lukemisesta! Mukavaa kevättä sinne!
Ps. Olen edelleen sitä mieltä, että Marjon luona maistamani inkiväärillä maustetut kurkkusi olivat parasta, mitä olen aikoihin syönyt!
Mainio kuva.
Jostakin kotoisin on myös mainio kirjannimi. Paljon kivaa odotettavissa syksyllä siis.
Anneli
Ystävän uusi kirja on niin ihmeen ihana asia, että on pakko heittäytyä hempeäksi. Tuore paperi, paikoilleen vasta painautunut muste, vauvan posken nukka tai kangasvuokon untuvainen nuppu, nämä änkeävät mieleen yhtä aikaa. - Onnea, Johanna!
Kiitos, ihanaiset!
Sormeni osoittaa kohti oikeaa palkkia: katsokaa, kansi Jostakin kotoisin! Onnea Johanna, sisällöntuottaja!
Lähetä kommentti