Kirjasyksy on alkanut. Olen bongannut siitä jo monta hienoa teosta, esimerkiksi Satu Taskisen Täydellisen paistin, Marisha Rasi-Koskisen Katariinan, Karo Hämäläisen Erottajan ja Juha Siron Linnun muotokuvan.
Syysrituaaleihini kuuluu kirjalistojen lisäksi myös visiitti koululle ensimmäisenä koulupäivänä. Jo seitsemänä syksynä olen ollut vanhempainyhdistyksen riveissä toivottamassa ekaluokkalaisia tervetulleiksi kouluun ja vahtimassa liikennettä koulun edessä. Tänä vuonna näin ensimmäisen kerran, kuinka kaksikin isää kulki selkä edellä lapsensa edessä ja kuvasi ainutkertaiset askelet videokameralla.
Muun muassa Facebook muistuttaa meitä päivittäin siitä, että elämä on hyvä dokumentoida, jotta voi todistaa elävänsä. Tästä samasta syystä päähenkilöni Jonttu dokumentoi kaikki kulkemansa reitit.
"Vuosia hän oli uskonut, että vasta se, että Kalle tai Hannu tai äiti katsoi hänen kulkemiaan reittejä, teki kulkemisesta todellista. Vastaavia epätoivoisia todistuskappaleita ihmisten matkoista ja olemassaolosta olivat valokuva-albumit täynnään vihertäviä tai oransseja valokuvia viime vuosituhannelta, eikä nykyään voinut kyläillä kenenkään luona ilman, että jossain vaiheessa iltaa joku alkoi pyörittää valokuvia miniläppäristä tai televisiosta muiden kärsittäviksi. Jos matkoista ei jäänyt mitään jälkiä, oli aivan sama, oliko kotona vai poissa. Jos liikettä ei tallentanut, ei kukaan voinut pian tietää, mihin se oli suuntautunut, mistä ja millä voimalla. Sen hän vain oli halunnut Tuulenpesällä kertoa. Sen että hän oli muualla ja että hän oli elossa."
--
Valokuva:
Johanna Hulkko
Tekstit
1 kommenttia:
Dokumentoin minäkin ja punastelen häpeästä: olen ollut turhan pitkään matkalla kohti blogimme laiminlyömistä ja vähäisestäkin dokumentaatiosta luopumista. Vielä toistaiseksi virtuaalielämä näköjään joutuu ainakin aika ajoin tekemään tietä tosielämän (hah!) haasteille. - Mutta ihanaa, että kirjasi on kohta hyppysissä ja ihanaa, että moni muu jo on.
Lähetä kommentti