tiistai, 21. helmikuuta 2012

Alkulauseen evoluutio

Tutkin aikoinani, miten esikoiseni Säkeitä Pietarista alkulause oli vaihdellut ja lopulta löytynyt. Tein nyt saman retken Jostakin kotoisin -romaanin kirjoittamiseen.

18.8.2007 Äiti hytkytti jalkaansa niin että keinu heilui.
6.9.2007 Kevät tuli Saarenmaalle varhain.















5.5.2008 Lihapullat: suuri lapsiperhe, vähän liian monta ihmistä pienessä mökissä, kylki kyljessä samassa liemessä.
5.3.2009 Matkustaessaan niissä maissa, joissa ei ollut edes huonekalujätin lihapullia, Jonttu söi voileipiä tai riisiä.
1.3.2010 Lapsuuden loppu on kuoleman alku.*
1.7.2010 Merta pelkää vaikka rakastaa.
13.8.2010 Oli äidin ja isän kesäloman ensimmäinen päivä.
31.1.2011 Jonttu katsoi itseään peilistä ja näki väsyneet kasvonsa, tummat puolikuut silmien alla ja rypyn, joka rutistui otsaan valvomisen aiheuttamasta päänsärystä.
29.4.2011 Peilikuva oli armoton.

* (Olin löytänyt Hesarissa 24.3.2003 julkaistun Peter Pan -kirjan täydellisen laitoksen arvostelusta moton kirjaani. Pidän motosta edelleen kovasti, vaikka sittemmin siitä luovuinkin. Kritiikissä se oli väliotsikko, mutta ei Peter Panista peräisin vaan kriitikon (tai toimitussihteerin) tekemä. Kriitikko muuten sattui olemaan muuan Hannu Harju.)

--
Valokuva: Johanna Hulkko

4 kommenttia:

Vera Vala kirjoitti...

Tämä oli todella kiinnostava postaus! saisikohan tästä jotain haastetta kiertämään eri kirjailijoiden blogeihin? :)

Johanna kirjoitti...

Hauska idea, Vera! Ei kun kertomaa omastasi!

Vera Vala kirjoitti...

Heh, kunhan nyt voin olla varma, että se eka lause ei enää vaihdu tässä loppusuoralla. Ainakin kt:n mukaan alku oli hyvä, mutta ihan eri kuin minkä sinä olet aikoinaan lukenut. No, voin paljastaa sen ainakin tässä: "Lily avasi lasioven ja astui hotellin puutarhaan kahvikupillinen kädessään." Jep, keksin aloittaa dekkarin prologilla Lilysta elossa ;) Kävin muuten lukemassa myös Säkeitä Pietarista -kirjasi ensimmäisestä lauseesta, ja alkoi naurattaa, kun kirjoitit siitä unien ja kirjallisuduen yhteensopimattomuudesta. Kun luet dekkarin, ymmärrät miksi ;)

Johanna kirjoitti...

Kuulostaa hyvältä. Tuskin maltan odottaa, että pääsen lukemaan!